Maailmalle jälleen
Moi, tosi pitkästä aikaa! Yli kolme vuotta on vierähtänyt siitä kun päivittelin kuulumisia Ghanasta paluun jälkeen. Paljon on muuttunut, mutta se reissu kulkee edelleen mukana niin tarinoina, oivalluksina itsestä kuin kokemuksina vieraasta kulttuurista. Ja häpeilemättä muistan kyllä mainita siitä kaikille kohtaamilleni ihmisille jotakin kautta. Mietin Ghanasta palattuani kannattaako tätä blogia enää pitää. En ajatellut et kovin todennäköisesti lähtisin pidemmälle reissulle hetkeen, enkä lähtenytkään. Tuli opiskelut, tuli pandemia ja ties mitä. Päätin kuitenkin jättää kokemukset näkyville, jos niistä vaikka olis jollekin joskus hyötyä. Vähän ehkä salaa myös koko ajan haaveilin, että vielä joskus tälle blogille olisi käyttöä. Nyt se salainen haave on toteutumassa, mä lähden parin viikon päästä Brysseliin vaihtoon. Viimeiset kolme vuotta mä oon opiskellut Turun ammattikorkeakoulussa toimintaterapeutiksi ja tän vuoden lopulla mun on tarkoitus valmistua. Sitä ennen vietän kuitenk...