Laura's suitcase

Ghana on ihan hurjan mielenkiintoinen maa. Se on ollu Brittien vallan alla tosi kauan ja sit itsenäistyny noin 60 vuotta sitten. Ghanan historiaan mahtuu orjakauppaa, kultasuonia ja suurmiehiä, mut on ihme ettei täällä kukaan kanna kaunaa eurooppalaisia kohtaan. Käytiin yhtenä viikonloppuna Accrassa Ghanan kansallismuseossa, joka tosin oli remontissa. Kuitenkin siellä yks opas halus pitää meille briiffin Ghanan historiasta ja kulttuurista ja se sai mun tiedonjanon heräämään. Toivonkin et tän puolivuotisen aikana oppisin täst maasta vielä enemmän kun kansallislaulun ekan säkeistön. Kaiken tietouden lisäks opin koko ajan myös näkemällä. Mä nään kuinka koko maa herää eloon pimeän tultua, kuinka taivas vaihtaa väriään ja lopulta väärinpäin möllöttävä kuu varastaa shown. Mä nään tien varsilla valtavia puita ja luonnossa kaiken karvaisia kavereita kirjavista linnuista liskoihin. Mä nään ihania, innokkaita lapsia ja elämäniloisia aikuisia ja kaiken sen yhteisöllisyyden mikä tääl vallits

Kun alunperin hain ICYE vapaaehtoisohjelmaan, mulle kerrottiin ettei Ghanassa oo isäntäperhemahdollisuutta, jota toivoin. Kuitenkin lopulta päädyttiin asumaan paikkaan, jossa meidän asumisessa yhdistyy isäntäperhe, projektin yhteydessä oleva ja itsenäinen majoitus. Me asutaan täs koululla, jossa työskennellään. Koululla on kaks rakennusta, toinen ihan vaan koulun käyttöön ja toisessa asuu meidän perhe. Meillä kuitenkin on alakerrassa ikään kuin oma asunto, ilman keittiötä vaan. On makuuhuone, pesutilat ja olkkari, keltaset seinät ja pitsiset verhot ja pikkuruinen televisio. Syödään aina yläkerrassa asuvan koulun omistajan Ronaldin ja sen perheen kanssa ja ne on muutenkin meidän ns. yhteyshenkilöt täällä. Täs alakerrassa asuu erillisessä asuintilassaan myös Ronaldin veljenpoika ja toises päässä taloa on pari koulun luokkaa eli päivisin meiän seinän läpi kuuluu kun lapset opettelee aakkosia. Toisessa koulun rakennuksessa on ilmeisesti myös yks asunto ja siellä majailee yks meidän koulun