Ihana, kamala Ghana
Ghana on ihan hurjan mielenkiintoinen maa. Se on ollu Brittien vallan alla tosi kauan ja sit itsenäistyny noin 60 vuotta sitten. Ghanan historiaan mahtuu orjakauppaa, kultasuonia ja suurmiehiä, mut on ihme ettei täällä kukaan kanna kaunaa eurooppalaisia kohtaan.
Käytiin yhtenä viikonloppuna Accrassa Ghanan kansallismuseossa, joka tosin oli remontissa. Kuitenkin siellä yks opas halus pitää meille briiffin Ghanan historiasta ja kulttuurista ja se sai mun tiedonjanon heräämään. Toivonkin et tän puolivuotisen aikana oppisin täst maasta vielä enemmän kun kansallislaulun ekan säkeistön.
Kaiken tietouden lisäks opin koko ajan myös näkemällä. Mä nään kuinka koko maa herää eloon pimeän tultua, kuinka taivas vaihtaa väriään ja lopulta väärinpäin möllöttävä kuu varastaa shown. Mä nään tien varsilla valtavia puita ja luonnossa kaiken karvaisia kavereita kirjavista linnuista liskoihin. Mä nään ihania, innokkaita lapsia ja elämäniloisia aikuisia ja kaiken sen yhteisöllisyyden mikä tääl vallitsee.
Täällä on koko ajan valtava kaaos ja jos Suomessa olis tällasta niin oltais kaikki vihaisia ja stressaantuneita. Ghanalaiset kuitenkin selviää hallitun kaaoksen keskellä positiivisella ja rennolla asenteellaan. Mihinkään ei oo kiire ja kaikki kyllä järjestyy ihan itestään. Iloinen elämänasenne ja iloisuus ylipäätään ei myöskään oo vaan yksilöiden juttu vaan kaikki jaetaan yhteisön kanssa samoin kun oma ruokakin.
Samalla mä silti nään varmasti enemmän kun moni paikallinen.
Vaikka Ghana ja ghanalaiset on ihania ja valloittavia, tuntuu et kaikki niiden kunnioitus omaa maata kohtaan katoaa samal hetkellä kun mä suomalaisena tuun samaan tilaan. Kuulen jatkuvasti "kun Ghana nyt on vähän tälläne", "kun me afrikkalaiset ollaa niin tyhmiä" ja "kun nää vaan on näitä afrikkalaisia lapsia". Yritetään aina selittää et ei meil Suomessakaan kaikki nyt niin täydellistä oo, mutta sitä ajatusta on ihan tosi vaikee kitkee ulos. Välillä on myös tosi raskasta, kun kaikki pitää meitä täydellisinä. On vaikee vapautua ja olla aito, kun kaikki näkee sut roolimallina ja jos teet virheen tai käyttäydyt typerästi sun ei anneta pyytää anteeks vaan vika löydetää aina jostain muusta. Ärsyttää myös kun nää ei usko et pärjätään afrikas kuus kuukautta vaan on aina voivottelemas kun on nii huonot tiet ja ahtaat trotrot ja mitä ikinä vaikka ite ollaan jo ihan tottuneita. Meidän host oli myös varma et Inka lähtee malarian sairastettuaan kotiin ja ettei kestetä syödä lasten kans samaa, afrikkalaista ruokaa.
Myös jos joku teistä joskus haluaa kokeilla millasta on olla julkkis, tulkaa afrikkaan. Täällä valkoset on tosi harvassa varsinkin pienemmis kylissä ja siks kaikki mielellään tuleekin juttelemaan ja tervehtii kaikkialla minne meet. Suurin osa on tosi kivoja, mutta sit on ne vähän liian innokkaat. Kun nuori valkonen nainen kävelee täällä ihan vaan vaikka kaupasta kotiin niin aina joku miespuolinen yksilö ilmestyy jostain viereen ja haluaa niin hirveen kovasti olla sun "ystävä". Keskustelun alotukset tosin monesti menee kastiin mikä Suomessa luokiteltais seksuaaliseks häirinnäks ja aika monet unohtaa jossain vaiheessa eron ystävän ja vaimon välillä.
En oo koko elämäni aikana vastannu kieltävästi yhtä moneen kosintaan kun täällä pelkästään yhden kuukauden aikana. Se kuulostaa ihan hassulta näin ja onhan se välillä ihan koomistakin kun joku sulle täysin tuntematon ilmestyy eteen ja kysyy että mennäänkö naimisiin ja voinko viedä hänet suomeen, mut sit kun siit oikeesti tulee sun arkee niin kyllä se on myös todella rasittavaa. Varsinkin jos on huonompi päivä. Kaikki varmaan tietää sen kun oikeesti ärsyttää eikä millää jaksais puhua edes omien kavereiden kanssa. Miettikää sellasta päivää ja sitä että sun täytyy karistaa vaikka kolme kosijaa yhden kauppareissun aikana ja koittaa vielä yhdelle vääntää rautalangasta et Suomi ei ole Yhdysvaltojen osavaltio. XD
Parasta kaiken tällasen keskellä onkin lapset. Ne ei aseta meille odotuksia siitä et oltais täydellisiä, ne ei lue siloteltuja artikkeleita Suomen ylivoimaisen hienosta koulutusjärjestelmästä tai ajattele ettei ne riitä meille - paitsi sit kun ne kasvatetaan siihen. Lapset, varsinkin pienet, on niin aitoja ja ihmeissään kaikesta ja kun niiden kanssa vähän touhuaa ja leikkii nii ne unohtaa että oot aikuinen ja eri värinen ja hetkessä ootkin samalla viivalla niiden kanssa. Sitä ei ehkä edes tajuais arvostaa muuten, mutta täällä ne hetket on ainoita, joissa sä voit sysätä sivuun kaikki oletukset ja vaan olla. Sellasta lapsekkuutta toivoisin meissä kaikissa säilyvän ihan hautaan asti. Taitoa nähdä ihminen ihmisenä iän, värin, sukupuolen ja uskonnon takaa.
Käytiin yhtenä viikonloppuna Accrassa Ghanan kansallismuseossa, joka tosin oli remontissa. Kuitenkin siellä yks opas halus pitää meille briiffin Ghanan historiasta ja kulttuurista ja se sai mun tiedonjanon heräämään. Toivonkin et tän puolivuotisen aikana oppisin täst maasta vielä enemmän kun kansallislaulun ekan säkeistön.
Kaiken tietouden lisäks opin koko ajan myös näkemällä. Mä nään kuinka koko maa herää eloon pimeän tultua, kuinka taivas vaihtaa väriään ja lopulta väärinpäin möllöttävä kuu varastaa shown. Mä nään tien varsilla valtavia puita ja luonnossa kaiken karvaisia kavereita kirjavista linnuista liskoihin. Mä nään ihania, innokkaita lapsia ja elämäniloisia aikuisia ja kaiken sen yhteisöllisyyden mikä tääl vallitsee.
Täällä on koko ajan valtava kaaos ja jos Suomessa olis tällasta niin oltais kaikki vihaisia ja stressaantuneita. Ghanalaiset kuitenkin selviää hallitun kaaoksen keskellä positiivisella ja rennolla asenteellaan. Mihinkään ei oo kiire ja kaikki kyllä järjestyy ihan itestään. Iloinen elämänasenne ja iloisuus ylipäätään ei myöskään oo vaan yksilöiden juttu vaan kaikki jaetaan yhteisön kanssa samoin kun oma ruokakin.
Samalla mä silti nään varmasti enemmän kun moni paikallinen.
Vaikka Ghana ja ghanalaiset on ihania ja valloittavia, tuntuu et kaikki niiden kunnioitus omaa maata kohtaan katoaa samal hetkellä kun mä suomalaisena tuun samaan tilaan. Kuulen jatkuvasti "kun Ghana nyt on vähän tälläne", "kun me afrikkalaiset ollaa niin tyhmiä" ja "kun nää vaan on näitä afrikkalaisia lapsia". Yritetään aina selittää et ei meil Suomessakaan kaikki nyt niin täydellistä oo, mutta sitä ajatusta on ihan tosi vaikee kitkee ulos. Välillä on myös tosi raskasta, kun kaikki pitää meitä täydellisinä. On vaikee vapautua ja olla aito, kun kaikki näkee sut roolimallina ja jos teet virheen tai käyttäydyt typerästi sun ei anneta pyytää anteeks vaan vika löydetää aina jostain muusta. Ärsyttää myös kun nää ei usko et pärjätään afrikas kuus kuukautta vaan on aina voivottelemas kun on nii huonot tiet ja ahtaat trotrot ja mitä ikinä vaikka ite ollaan jo ihan tottuneita. Meidän host oli myös varma et Inka lähtee malarian sairastettuaan kotiin ja ettei kestetä syödä lasten kans samaa, afrikkalaista ruokaa.
Myös jos joku teistä joskus haluaa kokeilla millasta on olla julkkis, tulkaa afrikkaan. Täällä valkoset on tosi harvassa varsinkin pienemmis kylissä ja siks kaikki mielellään tuleekin juttelemaan ja tervehtii kaikkialla minne meet. Suurin osa on tosi kivoja, mutta sit on ne vähän liian innokkaat. Kun nuori valkonen nainen kävelee täällä ihan vaan vaikka kaupasta kotiin niin aina joku miespuolinen yksilö ilmestyy jostain viereen ja haluaa niin hirveen kovasti olla sun "ystävä". Keskustelun alotukset tosin monesti menee kastiin mikä Suomessa luokiteltais seksuaaliseks häirinnäks ja aika monet unohtaa jossain vaiheessa eron ystävän ja vaimon välillä.
Parasta kaiken tällasen keskellä onkin lapset. Ne ei aseta meille odotuksia siitä et oltais täydellisiä, ne ei lue siloteltuja artikkeleita Suomen ylivoimaisen hienosta koulutusjärjestelmästä tai ajattele ettei ne riitä meille - paitsi sit kun ne kasvatetaan siihen. Lapset, varsinkin pienet, on niin aitoja ja ihmeissään kaikesta ja kun niiden kanssa vähän touhuaa ja leikkii nii ne unohtaa että oot aikuinen ja eri värinen ja hetkessä ootkin samalla viivalla niiden kanssa. Sitä ei ehkä edes tajuais arvostaa muuten, mutta täällä ne hetket on ainoita, joissa sä voit sysätä sivuun kaikki oletukset ja vaan olla. Sellasta lapsekkuutta toivoisin meissä kaikissa säilyvän ihan hautaan asti. Taitoa nähdä ihminen ihmisenä iän, värin, sukupuolen ja uskonnon takaa.
Kommentit
Lähetä kommentti