Laura's suitcase

Ghana on ihan hurjan mielenkiintoinen maa. Se on ollu Brittien vallan alla tosi kauan ja sit itsenäistyny noin 60 vuotta sitten. Ghanan historiaan mahtuu orjakauppaa, kultasuonia ja suurmiehiä, mut on ihme ettei täällä kukaan kanna kaunaa eurooppalaisia kohtaan. Käytiin yhtenä viikonloppuna Accrassa Ghanan kansallismuseossa, joka tosin oli remontissa. Kuitenkin siellä yks opas halus pitää meille briiffin Ghanan historiasta ja kulttuurista ja se sai mun tiedonjanon heräämään. Toivonkin et tän puolivuotisen aikana oppisin täst maasta vielä enemmän kun kansallislaulun ekan säkeistön. Kaiken tietouden lisäks opin koko ajan myös näkemällä. Mä nään kuinka koko maa herää eloon pimeän tultua, kuinka taivas vaihtaa väriään ja lopulta väärinpäin möllöttävä kuu varastaa shown. Mä nään tien varsilla valtavia puita ja luonnossa kaiken karvaisia kavereita kirjavista linnuista liskoihin. Mä nään ihania, innokkaita lapsia ja elämäniloisia aikuisia ja kaiken sen yhteisöllisyyden mikä tääl vallits...

Hei! Heti alkuun pahoittelut että käytän ä:n sijasta a:ta. Kirjotan tata postausta internet"kahvilassa" missa on tietty brittinappaimisto ja kirjaimen yksittainen kopioiminen ois tosi hankalaa. Toivotaan et saadaan jotenkin omat koneet kayttoon viela mut siihen asti menkoo nain. Ollaan nyt oltu muutama paiva meidan projektissa Ronald schoolissa, missa asutaan tavallaa omassa kampassa koulun yhteydessa mut kuitenkin Ronald perheineen asuu ihan ylakerrassa ja esim. ruokaillaa niiden perheen kanssa ja vietetaan aikaa muutenkin. Koulu alko vasta tanaan tiistaina joten ensimmaiset paivat on saatu ihan vaan olla ja hakee omaa paikkaa. Jo nyt pienoinen kulttuurishokki on vahan paalla silla kaiki taalla on niin erilaista.Meian perheella kesti hetki tajuta ettei olla totuttu syomaan niin isoja annoksia ruokaa ja edelleen nyt kun saadaan ite lapioida se lautaselle ne haluais tuputtaa lisaa. Jos en jo sanonu nii ghanalaiset rakastaa ruokaa ja aina kun ne puhuu ruuasta niin "you...

Heips! Viime kerrasta on taas ihan liikaa aikaa, koska en vaan oo jaksanu ja ehtiny nähdä vaivaa tän blogin eteen. Niin kauan aikaa, että oon ehtiny tässä välissä muuttaa Ghanaan. Tänään on meidän eka päivä täällä, koska tultiin myöhään eilen illalla. Majoitutaan kai ainakin viikko tälläsessä hostellissa Accrassa ja huomenna meillä alkaa alkuvalmennusleiri. Sen jälkeen päästään vasta omiin projekteihin. Ekoja huomioita, mitä ollaan tehty on et tääl ei oo mitää väliä liikennesäännöillä. Jengi ajaa ihan miten sattuu, mopot menee autojen välissä puikkelehtien ja liikennevaloihin pysähtyessä tielle hyppää kauppiaita myymään mitä oudompia juttuja. Tääl kaikki kannetaan päänpäällä ja jos jossain piirretää afrikkalaiset naiset värikkäisii vaatteisiin kori päässään, niin se ei oo kyl mikään myytti. En käsitä miten ne saa kaikki ne tavarat pysymään siellä pitämättä ees kiinni. Tääl juomavesi myydään pusseissa. Siis ihan vaan muovipussiin pakattua vettä. On näil pullojakin, mut ne on ku...

Moi taas pitkästä aikaa! Kuukaudet vaan vierii ja joka päivä ollaan taas vähän lähempänä lähtöä. Viime viikolla meillä oli lähtevien vapaaehtoisten ja Suomessa ICYE:n kautta tällä hetkellä olevien vapaaehtoisten yhteinen neljän päivän leiri ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan. (Ainiin! Täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki mitä tänne blogiin höpöttelen on siis vaan ja ainoastaan mun omia mietteitä ja kokemuksia ja Maailmanvaihto ei oo tässä mitenkää muuten mukana kun vaan järjestönä jonka kautta lähden. ) Anyways, niinkun jo sanoin toi leiri oli tosi hyödyllinen ja siitä taas ehdottomasti lisäplussaa järjestölle, että meille järjestetään valmennusta tätä varten ja informoidaan kaikesta merkittävästä. Saatiin nimittäin tietää myös paljon juttuja, joita ei olis ite ikinä tullu edes ajateltua. Kuitenkin ton leirin parasta antia mulle oli tavata muut vapaaehtoiset ja saada jakaa omia stressin paikkoja, kipukohtia ja muita fiiliksiä, joita toki kaverit voi aina kuunnella mutta ei kuite...

Heips! Mun mielestä oli hyvä idea avata vähän kaikkea sitä, mitä tällanen puoleks vuodeks ulkomaille lähteminen oikeesti vaatii, sillä siitä oisin ite tarvinnu enemmän tietoa ennen päätöstäni. Kaikki blogit ja Instagram-tilit näyttää vaan kuvia kohdemaasta ja kertoo hauskoja juttuja siitä, mitä on elää toisessa maassa. Kuitenkin jo nyt, ennen kuin tiedän edes mun sijoituspaikkaa tai työnkuvaa mä oon kohdannu melkoisen vuoren papereita (tai sähköpostin liitetiedostoja). Seuraavassa osassa ehkä käsittelen tarkemmin joko viisumiprosessia, valmennusleiriä tai yhteydenpitoa kohdemaahan, mutta nyt puhutaan paperisodasta. Ihan ensimmäisenä kohdemaapäätöksen saamista seuras osallistumis- ja maksusopimusten täyttö ja vakuutusehtojen allekirjottaminen. Nää on tietenkin olennainen osa prosessia, sillä mikäli jotain ongelmia ilmaantuis täytyy sekä mulla, että mut lähettävällä järjestöllä olla mustaa valkosella kaikesta siitä mitä on sovittu. Nää paperit oli nopea lukea ja täyttää ja sen jälkeen ...

Kauan odotetut kolme viikkoa Maltalla on nyt takana. Lähdin kolme viikkoa sitten yksin ulkomaille tuntematta kunnolla ketään. Tänä yönä kello yhden jälkeen laskeuduttaessa Helsinki-Vantaan lentokentälle mulla oli tuntemattomien ihmisten sijaan seurana paljon uusia kavereita ja mukana repullinen muistoja ja tarinoita Maltalta.  Hyvästeleminen ei ollut helppoo. Kolmessa ehti tottua siihen että olin aina ihmisten ympäröimänä ja niiden kanssa vietin 24 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa, 21 päivän ajan. Vieraasta talosta tuli mun koti, vieraasta Maltalaisnaisesta tuli mun toinen äiti ja elämästä Maltalla tuli arkipäivää. Sitten olikin jo aika jättää tää kaikki taakse ja palata takaisin oman perheen luo omaan kotiin. Kun sanottiin heipat host-äidille oli lähellä ettei tullu itku. Tää nainen otti meiät kotiinsa kolmeks viikoks, ruokki meidät, pesi meidän pyykit ja piti huolen että meillä oli kaikki hyvin. Vesi kiilteli silmänurkassa myös suomessa kun halattiin läpi kaikki suomalais...