Työ vaihtovuoden takana - osa 2, valmennuskoulutus
Moi taas pitkästä aikaa!
Kuukaudet vaan vierii ja joka päivä ollaan taas vähän lähempänä lähtöä. Viime viikolla meillä oli lähtevien vapaaehtoisten ja Suomessa ICYE:n kautta tällä hetkellä olevien vapaaehtoisten yhteinen neljän päivän leiri ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan.
(Ainiin! Täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki mitä tänne blogiin höpöttelen on siis vaan ja ainoastaan mun omia mietteitä ja kokemuksia ja Maailmanvaihto ei oo tässä mitenkää muuten mukana kun vaan järjestönä jonka kautta lähden. )
Anyways, niinkun jo sanoin toi leiri oli tosi hyödyllinen ja siitä taas ehdottomasti lisäplussaa järjestölle, että meille järjestetään valmennusta tätä varten ja informoidaan kaikesta merkittävästä. Saatiin nimittäin tietää myös paljon juttuja, joita ei olis ite ikinä tullu edes ajateltua. Kuitenkin ton leirin parasta antia mulle oli tavata muut vapaaehtoiset ja saada jakaa omia stressin paikkoja, kipukohtia ja muita fiiliksiä, joita toki kaverit voi aina kuunnella mutta ei kuitenkaan ymmärtää samalla tavalla kun mun kanssa samassa tilanteessa olevat. Lisäks oli ihan mielettömän hyvä tavata Ghanassa itse puoli vuotta ollut vapaaehtonen ja kuulla häneltä ihan henkilökohtaisia kokemuksia maasta ja tavoista ja käytännön jutuista. Sen jälkeen mun olo oli ainakin tosi paljon levollisempi ja nyt sen lisäks että tää kaikki alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän todelliselta niin oon myös ihan älyttömän innoissani siitä että oon lähdössä.
Asioita mitä on muuttunu sen jälkeen kun päätöksen lähtemisestä tein on ainakin mun oma motiivi ja odotukset. Kun mä päätin lähteä niin olin menossa pelastamaan maailmaa ja auttamaan niitä ah niin kamalan haastavissa oloissa eläviä afrikkalaisia. Nyt kolme kuukautta ennen lähtöä mä oon menossa oppimaan ja tuntemaan ghanalista kulttuuria ja ihmisiä, avartamaan omaa näkemystäni maailmasta ja tuomaan mahdollisesti myös uutta ymmärrystä mun omasta kulttuurista ja tavoista heille. Jos siinä sivussa voin antaa jollekin lapselle positiivisia tunnemuistoja tai piristää jonkun päivää, niin oon enemmän kuin tyytyväinen. Ja vaikka jo nyt luulenkin tietäväni niin paljon itsestäni ja olevani aiempaa viisaampi, mä tiedän että tulevan puolivuotisen aikana mun motiivit, tavoitteet ja ajatukset koko hommasta varmasti muuttuu vielä moneen kertaan ja ehkä se on ihan hyvä niin.
Mä toivonkin, että ens helmikuussa Suomeen palaa Laura, joka ymmärtää itseään ja muita paremmin, tietää ehkä vähän enemmän mitä haluaa elämässään saavuttaa eikä toivottavasti oo kadottanut tiedonjanoaan.
Lopuks on sanottava vielä, että ostettiin viimein lentoliput ja se on nyt virallista. Elokuun 25. päivä meikäläinen hyppää koneeseen ja matkaa maailman ääriin. Sitä ennen mun tosin täytyy hakea viisumia ja sitten kun todennäköisesti siinä onnistun niin voisin vaikka avata vähän sitä prosessia.
Siihen asti, heippa!
-Laura
Kuukaudet vaan vierii ja joka päivä ollaan taas vähän lähempänä lähtöä. Viime viikolla meillä oli lähtevien vapaaehtoisten ja Suomessa ICYE:n kautta tällä hetkellä olevien vapaaehtoisten yhteinen neljän päivän leiri ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan.
(Ainiin! Täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki mitä tänne blogiin höpöttelen on siis vaan ja ainoastaan mun omia mietteitä ja kokemuksia ja Maailmanvaihto ei oo tässä mitenkää muuten mukana kun vaan järjestönä jonka kautta lähden. )
Anyways, niinkun jo sanoin toi leiri oli tosi hyödyllinen ja siitä taas ehdottomasti lisäplussaa järjestölle, että meille järjestetään valmennusta tätä varten ja informoidaan kaikesta merkittävästä. Saatiin nimittäin tietää myös paljon juttuja, joita ei olis ite ikinä tullu edes ajateltua. Kuitenkin ton leirin parasta antia mulle oli tavata muut vapaaehtoiset ja saada jakaa omia stressin paikkoja, kipukohtia ja muita fiiliksiä, joita toki kaverit voi aina kuunnella mutta ei kuitenkaan ymmärtää samalla tavalla kun mun kanssa samassa tilanteessa olevat. Lisäks oli ihan mielettömän hyvä tavata Ghanassa itse puoli vuotta ollut vapaaehtonen ja kuulla häneltä ihan henkilökohtaisia kokemuksia maasta ja tavoista ja käytännön jutuista. Sen jälkeen mun olo oli ainakin tosi paljon levollisempi ja nyt sen lisäks että tää kaikki alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän todelliselta niin oon myös ihan älyttömän innoissani siitä että oon lähdössä.
Asioita mitä on muuttunu sen jälkeen kun päätöksen lähtemisestä tein on ainakin mun oma motiivi ja odotukset. Kun mä päätin lähteä niin olin menossa pelastamaan maailmaa ja auttamaan niitä ah niin kamalan haastavissa oloissa eläviä afrikkalaisia. Nyt kolme kuukautta ennen lähtöä mä oon menossa oppimaan ja tuntemaan ghanalista kulttuuria ja ihmisiä, avartamaan omaa näkemystäni maailmasta ja tuomaan mahdollisesti myös uutta ymmärrystä mun omasta kulttuurista ja tavoista heille. Jos siinä sivussa voin antaa jollekin lapselle positiivisia tunnemuistoja tai piristää jonkun päivää, niin oon enemmän kuin tyytyväinen. Ja vaikka jo nyt luulenkin tietäväni niin paljon itsestäni ja olevani aiempaa viisaampi, mä tiedän että tulevan puolivuotisen aikana mun motiivit, tavoitteet ja ajatukset koko hommasta varmasti muuttuu vielä moneen kertaan ja ehkä se on ihan hyvä niin.
Mä toivonkin, että ens helmikuussa Suomeen palaa Laura, joka ymmärtää itseään ja muita paremmin, tietää ehkä vähän enemmän mitä haluaa elämässään saavuttaa eikä toivottavasti oo kadottanut tiedonjanoaan.
Lopuks on sanottava vielä, että ostettiin viimein lentoliput ja se on nyt virallista. Elokuun 25. päivä meikäläinen hyppää koneeseen ja matkaa maailman ääriin. Sitä ennen mun tosin täytyy hakea viisumia ja sitten kun todennäköisesti siinä onnistun niin voisin vaikka avata vähän sitä prosessia.
Siihen asti, heippa!
-Laura
Kommentit
Lähetä kommentti