Laura's suitcase

Kun alunperin hain ICYE vapaaehtoisohjelmaan, mulle kerrottiin ettei Ghanassa oo isäntäperhemahdollisuutta, jota toivoin. Kuitenkin lopulta päädyttiin asumaan paikkaan, jossa meidän asumisessa yhdistyy isäntäperhe, projektin yhteydessä oleva ja itsenäinen majoitus. Me asutaan täs koululla, jossa työskennellään. Koululla on kaks rakennusta, toinen ihan vaan koulun käyttöön ja toisessa asuu meidän perhe. Meillä kuitenkin on alakerrassa ikään kuin oma asunto, ilman keittiötä vaan. On makuuhuone, pesutilat ja olkkari, keltaset seinät ja pitsiset verhot ja pikkuruinen televisio. Syödään aina yläkerrassa asuvan koulun omistajan Ronaldin ja sen perheen kanssa ja ne on muutenkin meidän ns. yhteyshenkilöt täällä. Täs alakerrassa asuu erillisessä asuintilassaan myös Ronaldin veljenpoika ja toises päässä taloa on pari koulun luokkaa eli päivisin meiän seinän läpi kuuluu kun lapset opettelee aakkosia. Toisessa koulun rakennuksessa on ilmeisesti myös yks asunto ja siellä majailee yks meidän koulun...

Ghana on ollu jo tähän mennessä melkonen kokemus. Elämä täällä on noin niinku pohjimmiltaan tosi hyvää ja kivaa, mut samaan aikaan elo on aikamoista vuoristorataa. Tässä maassa ihanaa on kuinka pienestä ihmiset on onnellisia ja yleinen fiilis on aina tosi positiivinen. Kuitenkin samalla tulee päiviä jollon usko meinaa vähä loppua. Meille on ollu vaikeinta kohdata koulumaailmassa valtasuhteiden vahvuus. Myös turhauttavaa on ettei olla vieläkää oikein päästy niihin oikeisiin töihin joita varten tultiin. Toki siihenkin on syy. Pyydettiin saada rauhassa tarkkailla ja meidän toive otettii tosi hyvin vastaan. Just kun oltais päästy ehkä tekeen ja ettii omaa paikkaa nii mun kämppis Inka sairastu ja niinpä vietettiin muutama päivä sairaalassa, joka kyl oli tosi kiva ja palvelu oli hyvää. Onnenhetkiä koettiin kun yks sunnuntai päästiin Accra Mall:iin seikkailemaan ja tuloksena kokattiin perunamuussi ja lihakastike. Maistu niin hyvältä tän riisi ja jamssiöverin keskellä. Mites se meidän ko...

Hei! Heti alkuun pahoittelut että käytän ä:n sijasta a:ta. Kirjotan tata postausta internet"kahvilassa" missa on tietty brittinappaimisto ja kirjaimen yksittainen kopioiminen ois tosi hankalaa. Toivotaan et saadaan jotenkin omat koneet kayttoon viela mut siihen asti menkoo nain. Ollaan nyt oltu muutama paiva meidan projektissa Ronald schoolissa, missa asutaan tavallaa omassa kampassa koulun yhteydessa mut kuitenkin Ronald perheineen asuu ihan ylakerrassa ja esim. ruokaillaa niiden perheen kanssa ja vietetaan aikaa muutenkin. Koulu alko vasta tanaan tiistaina joten ensimmaiset paivat on saatu ihan vaan olla ja hakee omaa paikkaa. Jo nyt pienoinen kulttuurishokki on vahan paalla silla kaiki taalla on niin erilaista.Meian perheella kesti hetki tajuta ettei olla totuttu syomaan niin isoja annoksia ruokaa ja edelleen nyt kun saadaan ite lapioida se lautaselle ne haluais tuputtaa lisaa. Jos en jo sanonu nii ghanalaiset rakastaa ruokaa ja aina kun ne puhuu ruuasta niin "you...

Heips! Viime kerrasta on taas ihan liikaa aikaa, koska en vaan oo jaksanu ja ehtiny nähdä vaivaa tän blogin eteen. Niin kauan aikaa, että oon ehtiny tässä välissä muuttaa Ghanaan. Tänään on meidän eka päivä täällä, koska tultiin myöhään eilen illalla. Majoitutaan kai ainakin viikko tälläsessä hostellissa Accrassa ja huomenna meillä alkaa alkuvalmennusleiri. Sen jälkeen päästään vasta omiin projekteihin. Ekoja huomioita, mitä ollaan tehty on et tääl ei oo mitää väliä liikennesäännöillä. Jengi ajaa ihan miten sattuu, mopot menee autojen välissä puikkelehtien ja liikennevaloihin pysähtyessä tielle hyppää kauppiaita myymään mitä oudompia juttuja. Tääl kaikki kannetaan päänpäällä ja jos jossain piirretää afrikkalaiset naiset värikkäisii vaatteisiin kori päässään, niin se ei oo kyl mikään myytti. En käsitä miten ne saa kaikki ne tavarat pysymään siellä pitämättä ees kiinni. Tääl juomavesi myydään pusseissa. Siis ihan vaan muovipussiin pakattua vettä. On näil pullojakin, mut ne on ku...

Moi taas pitkästä aikaa! Kuukaudet vaan vierii ja joka päivä ollaan taas vähän lähempänä lähtöä. Viime viikolla meillä oli lähtevien vapaaehtoisten ja Suomessa ICYE:n kautta tällä hetkellä olevien vapaaehtoisten yhteinen neljän päivän leiri ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan. (Ainiin! Täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki mitä tänne blogiin höpöttelen on siis vaan ja ainoastaan mun omia mietteitä ja kokemuksia ja Maailmanvaihto ei oo tässä mitenkää muuten mukana kun vaan järjestönä jonka kautta lähden. ) Anyways, niinkun jo sanoin toi leiri oli tosi hyödyllinen ja siitä taas ehdottomasti lisäplussaa järjestölle, että meille järjestetään valmennusta tätä varten ja informoidaan kaikesta merkittävästä. Saatiin nimittäin tietää myös paljon juttuja, joita ei olis ite ikinä tullu edes ajateltua. Kuitenkin ton leirin parasta antia mulle oli tavata muut vapaaehtoiset ja saada jakaa omia stressin paikkoja, kipukohtia ja muita fiiliksiä, joita toki kaverit voi aina kuunnella mutta ei kuite...

Heips! Mun mielestä oli hyvä idea avata vähän kaikkea sitä, mitä tällanen puoleks vuodeks ulkomaille lähteminen oikeesti vaatii, sillä siitä oisin ite tarvinnu enemmän tietoa ennen päätöstäni. Kaikki blogit ja Instagram-tilit näyttää vaan kuvia kohdemaasta ja kertoo hauskoja juttuja siitä, mitä on elää toisessa maassa. Kuitenkin jo nyt, ennen kuin tiedän edes mun sijoituspaikkaa tai työnkuvaa mä oon kohdannu melkoisen vuoren papereita (tai sähköpostin liitetiedostoja). Seuraavassa osassa ehkä käsittelen tarkemmin joko viisumiprosessia, valmennusleiriä tai yhteydenpitoa kohdemaahan, mutta nyt puhutaan paperisodasta. Ihan ensimmäisenä kohdemaapäätöksen saamista seuras osallistumis- ja maksusopimusten täyttö ja vakuutusehtojen allekirjottaminen. Nää on tietenkin olennainen osa prosessia, sillä mikäli jotain ongelmia ilmaantuis täytyy sekä mulla, että mut lähettävällä järjestöllä olla mustaa valkosella kaikesta siitä mitä on sovittu. Nää paperit oli nopea lukea ja täyttää ja sen jälkeen ...

Heipähei! Aika elvyttää tää vanha tuttu matkalaukku. Tänään, noin kolme vuotta blogin aloittamisesta ollaan samankaltaisissa tunnelmissa. Jouluna nimittäin odottaa jälleen Thaimaan hiekkarannat. Se ei kuitenkaan oo taaskaan pääsyy tänne kirjoittamiselle, sillä tällä kertaa ollaan isompien juttujen äärellä. Jo parin vuoden ajan mulla on ollut yks haave. Mä haluaisin pelastaa maailman. Koska mä en siihen kuitenkaan yksin pysty, mä ajattelin aloittaa jostain ja tehdä ainakin muutaman ihmisen maailmasta ihan vähän paremman. Aikani tutkittuani, Tammikuussa 2016 mä sanoin sen ääneen, "Jos en keksi muuta, niin mä lähden lukion jälkeen vapaaehtoseks Afrikkaan." Ja tässä sitä ollaan. Lauantaina kävin Helsingissä haastattelussa ja tänään ICYE:n maailmanvaihto Ry:n pääsihteeri Anni lähetti mulle sähköpostin, joka vahvisti kaiken. Mä lähden (mikäli mitään radikaalia ei tapahdu) ens elokuussa Ghanaan vapaaehtoistyöhön. Oon höpöttäny tästä mun ystäville jo kuukausien ajan, mutta nyt u...

Kauan odotetut kolme viikkoa Maltalla on nyt takana. Lähdin kolme viikkoa sitten yksin ulkomaille tuntematta kunnolla ketään. Tänä yönä kello yhden jälkeen laskeuduttaessa Helsinki-Vantaan lentokentälle mulla oli tuntemattomien ihmisten sijaan seurana paljon uusia kavereita ja mukana repullinen muistoja ja tarinoita Maltalta.  Hyvästeleminen ei ollut helppoo. Kolmessa ehti tottua siihen että olin aina ihmisten ympäröimänä ja niiden kanssa vietin 24 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa, 21 päivän ajan. Vieraasta talosta tuli mun koti, vieraasta Maltalaisnaisesta tuli mun toinen äiti ja elämästä Maltalla tuli arkipäivää. Sitten olikin jo aika jättää tää kaikki taakse ja palata takaisin oman perheen luo omaan kotiin. Kun sanottiin heipat host-äidille oli lähellä ettei tullu itku. Tää nainen otti meiät kotiinsa kolmeks viikoks, ruokki meidät, pesi meidän pyykit ja piti huolen että meillä oli kaikki hyvin. Vesi kiilteli silmänurkassa myös suomessa kun halattiin läpi kaikki suomalais...