Eka melkein kuukausi

Ghana on ollu jo tähän mennessä melkonen kokemus. Elämä täällä on noin niinku pohjimmiltaan tosi hyvää ja kivaa, mut samaan aikaan elo on aikamoista vuoristorataa. Tässä maassa ihanaa on kuinka pienestä ihmiset on onnellisia ja yleinen fiilis on aina tosi positiivinen. Kuitenkin samalla tulee päiviä jollon usko meinaa vähä loppua. Meille on ollu vaikeinta kohdata koulumaailmassa valtasuhteiden vahvuus. Myös turhauttavaa on ettei olla vieläkää oikein päästy niihin oikeisiin töihin joita varten tultiin. Toki siihenkin on syy. Pyydettiin saada rauhassa tarkkailla ja meidän toive otettii tosi hyvin vastaan. Just kun oltais päästy ehkä tekeen ja ettii omaa paikkaa nii mun kämppis Inka sairastu ja niinpä vietettiin muutama päivä sairaalassa, joka kyl oli tosi kiva ja palvelu oli hyvää. Onnenhetkiä koettiin kun yks sunnuntai päästiin Accra Mall:iin seikkailemaan ja tuloksena kokattiin perunamuussi ja lihakastike. Maistu niin hyvältä tän riisi ja jamssiöverin keskellä.

Mites se meidän koulussa tarkkailu? No muutama asia mitä pantiin merkille on se et näil muistiinpanois ei oikeestaa käytetä visuaalisia keinoja mitenkään. Siispä meiän missio on tuoda esille muunmuassa eriväristen kynien käyttämine eri asioiden merkkaamiseen, kuvilla havainnollistaminen ja erilaiset taulukot. Lisäks englannin opetuksessa pari ja ryhmätyöskentely vois auttaa siinä et tulis oikeesti ite käytettyä niitä uusia opittuja juttuja. Asia mitä taas ekojen päivien perusteella haluttais jakaa meidän suomalaisten kouluihin (hox varhaiskasvatusta opiskelevat ja alalla toimivat toverit!) on et täällä onnistumisista kannustetaan joukolla eikä vaan opettajan toimesta. Jos joku esim luettelee ekat 30 numeroo oikein nii opettaja hihkasee et antakaa hänelle kannustusta ja sit näil on sellane huuto minkä ne hihkasee. Toinen on sellane tietty taputus minkä koko luokka osaa kun opettaja pyytää aplodit onnistujalle. Tälleen lapsille opetetaan et onnistuminen on kivaa ja toisen onnistumisesta pitää olla kans iloinen, meillä Suomessa kun ainakin omana peruskouluaikana havaitsin et usein menestyvät oppilaat oli "hikareita" ja sitä ei oikee arvostettu. Sit näillä myös lähes kaikilla on oma tapa herätellä unelias tai keskittymätön luokka. Joku saattaa kesken tunnin käskee "Ylös!" ja kun oppilaat nousee nii sit mennään alas ja ylös ja alas vaikka mite monta kertaa ja taas koko ryhmä on perillä opettajan puheesta. Toiset käyttää tähän laululeikkejä ja jollain tais olla et kun opettaja sanoo "Hello!" koko luokka vastaa "Hi!" ja näin opettaja huomaa kuka ei oo hereillä. Kerran yks opettaja myös pyysi nuokkuvan oppilaan nousemaan hetkeks ylös ja jalottelemaan. Kivempi toki on jos kaikki tekee yhdessä.

Muita mainitsemisen arvoisia:
- 8.9. Aloitettiin joulufiilistely - tuntuu hullulta ajatella että on oikeesti joulun jossai muualla kun perheen kanssa
- Kauhistuttaa miten kamalalla mallilla näiden ympäristötietoisuus on. Suomes meit ihmisii on yhteensä saman verran ku täällä yhdes kaupungissa ja vaikka onkin todella hyvä että Suomi on niin siisti maa ja ihmiset on kiinnostunut ympäristöstään niin tavallaa täällä se oma panos tuntuu ihan kamalan pieneltä kun näkee tän ihmismäärän, joilla ei oo ees mitää hajua mitä roskien kierrätys tarkottaa.
- Hämmentää kuinka alkaa itekki huomata itessään sitä mitä näissä ihmetteli aluks. Jos näkee jonkun muun valkosen nii tulee sellane "oo kattokaa valkosii" vaikka se onkin vaan ihon väri ja oon itekki ihan samanlainen. Tääl vaan tottuu siihen et nää kaikki on saman värisiä ja ollaan esim. meidän kylän ainoot obronit (valkonen ihminen Twi:n kielellä)
- Vaikka tääl kaikki on tosi erilaista niin täs realisoituu se kuinka samanlaisia kaikki ihmiset kuitenkin lopulta on ja kuinka elämä ympäri palloo on pohjimmiltaan tosi samanlaista. Ihan samal tavalla täälläkin teinit riitelee äitien kanssa, toisiks nuorin lapsi temppuilee kun vanhempien huomio menee pienimmälle ja jokaisella on omat rutiinit ja tavat, joita mielellään noudattaa. Haluisin kovasti et kaikki ne joille toisen ihmisen ihon värillä on oikeesti muka jotai merkitystä tulis tänne ja näkis et se on vaan ihon väri ja ollaan kaikki sen ihon alla samaa lajia.

Anyways täällä Afrikan mantereella homma on hanskassa vaik hanska aina sillon tällön hukkuukin - samoin kun meidän kämppikset Onni ja Voitto (kaks sellast semi-isoo hämistä, jotka nimettiin et ne ei ois niin karmivia). Paljon terkkuja Suomeen<3