Laura's suitcase

Heips! Tosiaan puoli vuotta vierähti ihan silmänräpäyksessä ja viimeisen kuukauden ajan fokus oli vähän muualla kuin asioiden päivittämisessä blogiin, joten pahoittelut tästä radiohiljaisuudesta. Olen siis palannut Suomeen ja ehtinyt ihmetellä kotimaan meininkiä jo reilun kahden viikon ajan. Nyt kun  mulla on taas toimiva  näppäimistö Ä ja Ö kirjaimineen ja Internet-yhteys niin ajattelin käydä läpi hieman mietteitä kotiinpaluusta niin ennen kuin jälkeen tuon lähes vuorokauden mittaisen matkapäivän. Kuukausi ennen kotiin lähtöä Kun viimeinen kuukausi Ghanassa starttasi, alkoi mulle hetkellisesti realisoitua se, ettei tuo mun oma kupla olekkaan ikuinen. Vielä hetkeä aiemmin olin rakennellut ihania haavekuvia Suomesta, koska elämä siellä oli kuin uni, josta ei oikein muista muuta kuin ne ihan parhaat huippukohdat. Kuitenkin 31 päivää ennen paluuta odotukseen alkoi sekoittua hieman stressiä kotona odottavista velvollisuuksista ja olo oli kuin olisin taas uudestaan hyppäämässä uuteen ja

Huomenna mun lähtölaskuri näyttää +150 päivää saapumisesta ja 31 päivää lähtöön. On ihan käsittämätöntä miten nopeesti aika täällä on kulunut. Blogi on ollut hiljaisempi kun olisin halunnut, mutta koska kevät suomessa odottaa on myös meidän täällä haettava töitä ja nettikahvilatuokiot onkin hujahtaneet siinä hommassa. Joululomalla oltiin matkustelemassa Ghanan rannikkoseuduilla. Ensin mentiin Cape Three Pointiin, joka on Ghanan eteläisin piste. Tehtiin yhden yön välipaussi Elminassa ja päätettiin et sinne palataan vielä. Joulun pyhät kuitenkin meni rannalla loikoillessa ja meressä pulikoidessa. Meitä oli Cape Three Pointilla useampi ICYE:n vapaaehtoinen ja vietettiin aikaa yhdessä nuotiolla istuskellen ja 25. päivä isolla juhladinnerillä. Koko joulun kohokohdaksi mulle itselle ainakin kuitenkin muodostui kun jouluaattona noin kahtakymmentä vaille keskiyön rannan tuntumassa kuoriutu kuus merikilpikonnan poikasta ja pääsin olemaan osana niiden mereen avustamista. Tapaninpäivänä oliki