Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Vähiin käy ennen kun loppuu

Kuva
Heijsan! Enään pari päivää jäljellä. Huomenna on viimenen kokonainen päivä ja sunnuntaina lähdetään lentämään Frankfurtin kautta himaan. Tää kielimatka on ollu kyl sellanen kokemus mistä jää varmasti muistoja ihan loppuelämän ajaks. Tällä hetkellä ei oikeen osaa vielä ymmärtää että pian tää loppuu vaikka paljon puhutaankin jo pakkaamisesta ja viimehetken tuliaisostoksista. Kolmessa viikossa ehtii sopeutua ja tottua toiseen maahan ja oppia tuntemaan muita ihmisiä ja heidän luonteita. Kolmeen viikkoon mahtuu tunteita laidasta laitaan, välillä itketään, välillä nauretaan tukehtumiseen asti, jokasta ehtii vituttaa useampaan kertaan ja jotkut ehtii jopa löytää lomaromansseja. Tää kolme viikkoo on ollu tosi opettavaista aikaa. Täällä ei oo vanhempia koko aj...

Viimeinen viikko edessä

Kuva
Hui miten pian aika kuluukaan kun on kivaa. En millään tahtois uskoa että nyt alkaa jo meidän viimeinen viikko ja viikon päästä tähän aikaan ollaan jo lentämässä Frankfurtista Suomeen. Kun on jonkin aikaa ulkomailla huomaa himoitsevansa ihan hassuja juttuja kotoa. Tänään mulle esimerkiks iski hirvee halu saada turkin pippureita ja ruisleipää. Sitten vähän tästä viikosta. On ollut taas tosi mukavaa, en osaa ees erotella mitä tehtiin milloinkin mutta ollaan shoppailtu, uitu, vierailtu Maltan upeimmassa paikassa Cominon saaren Blue lagonissa ja bailattu discoissa. Viime kerralla numero unossa (bileet) kävi vähän ikävästi kun mun ja Katriinan lompakot varastettiin ja mulla vielä oli about kaikki mahdollinen siellä. Saan kuitenkin rahaa ja pärjään hyvin täällä ja Visa on poistettu käytöstä joten mit...

Toinen viikko starttaa

Kuva
Tää reilu viikko Maltalla on ollu varmasti elämäni parhaita aikoja. Oon saanu uusia kivoja kavereita, käyttänyt englannin kieltä arjessa ja saanut rusketusta. Eilen meillä oli rantapäivä. Rannalle mentiin heti koulusta ja siellä oltiin about kymmeneen asti. Tänään oltiin Cominon saarella joka on ehdottomasti yks Maltan kauneimmista paikoista. Vesi oli superkirkasta ja korkeilta vuorilta oli huikeet näkymät. Illalla kierreltiin Medinan kylää ja tälläselle maalaisromantiikkaa rakastavalle niinku minä pienet kujat ja suloiset parvekkeet uppos kyllä. Syötiin jäätelöt ja löydettiin vanha kaivo joka oli tosi nätti.  Oon myös hukannut ääneni jonnekkin. Mulla itelläni ja ehkä muillakin menee hermo kun pihisen koko ajan. En oo muuten yhtään kipee mutta ääntä ei vaan oikein kuulu. Jos en vielä oo m...

Ensimmäinen viikko

Kuva
Noniin. Viime kerrasta onkin jo useempi päivä vierähtänyt. Täällä aika tuntuu kuluvan tosi nopeesti, eka viikko on jo takana ja joitain pikkujuttuja lukuunottamatta Malta on ollut huippu ja kielimatka on ehdottomasti suositeltava kokemus ainakin näin 1/3 perusteella. Luultavasti teen tästä reissusta videon jossa kerron plussia ja miinuksia ja omia kokemuksiani kun palaan suomeen. Päivät on täynnä tekemistä ja vapaa-aika kuluu host perheessä lähinnä lepäillen koska välillä jopa 40°C hipova lämpötila ja aurinko kyllä väsyttää nopeasti. Myös bussimatkoilla tulee välillä torkuttua. Meitä on täällä useampi ryhmä. Kaksviikkoisia, kolmeviikkoisia, resorttilaisia, perheessä asujia, porukkaa monista maista. Meidän ryhmä on tosi hyvä. Meitä on 15, 10 suomesta ja 5 muualta. Oon saanut jo nyt monia uusia kavereita ja viettänyt ikimuistoisia hetkiä. Lähteminen täältä ei varmaan tuu olemaan helppoa mutta nyt elän hetkessä ja pian lähdetäänkin johonkin kyläfestivaaleihin (mikäli bussikuski ei taas m...

First day, first impressions

Kuva
Vihdoin tää tapahtuu! Kuukausien odotus on päättynyt ja ollaan turvallisesti perillä aurinkoisessa ja todellakin kuumassa Maltassa. Takana on pitkä päivä lentokoneessa ja kentillä odottelua istuskelua ja jonottamista ja ollaan kaikki tosissaan unen tarpeessa. Kun lufthansan lento Maltalle saapui niin ensivaikutelma laskeutumisen aikana oli "Wou. Vitsi miten siistiä" Kun saavuttiin Maltalle meille jaettiin activity schedhule joka kertoo millon meiän pitää olla missäkin. Kentältä bussi kuljetti meidät tapaamispaikalle josta host perheet meidät nouti. Meidän perhe on just sellanen kun pystyin kuvittelemaan. Marika esitteli ensimmäisenä meille talon joka toimii meidän kotina seuraavan kolmen viikon ajan. Kun me kierrettiin huoneita puhe tais lähinnä kuulostaa tältä: "wau, ihana, söpö, oo". Meidän huone on yllättävän iso ja koko tal...

Vielä yksi päivä ja vielä viimeinen kotimaan postaus;)

Hei vaan taas! Toisin kuin viime kirjotuksessa epäilin, se ei ollut "heippa nähdään elokuussa"-teksti. Eikä muuten ole tämäkään. Päädyin nimittäin lataamaan bloggerin puhelimeen, jotta tää blogi oikeasti olisi "mun matkalaukku" niinkuin sitä esittelypostauksessa kuvailin. Aion siis kirjotella tänne aikaajoin uusimmat kuulumiset Maltalta ja lisäillä kuvia. Pysykää siis kuulolla. Joka päivä en varmaankaan ehdi kirjottaa ja postausajankohdat tulee mitä varmimmin sijoittumaan iltoihin sillä päivät on luultavasti ja toivottavasti aika tekemisentäyteisiä ja vapaa-aikana yritän parhaani mukaan viettää aikaa hostperheen ja kavereiden seurassa. Lisäksi kännykkäsovelluksen takia kuvat luultavasti on postausten lopussa mutta ei anneta sen häiritä. Maanantaiaamuna kone starttaa kohti välilaskupaikkaa Frankfurtia ja ...

Pakkauspaniikki, viimehetken shoppailut ja kasvava jännitys

Heips! Ihan ensin tällänen asia jonka oon huomannut tässä tilastoja seuraillessa. Postausten katselumäärät. Ne siis on ihan kiitettäviä mutta silti blogilla ei oo seuraajia ja aloin ihmetellä mistä se johtuu. Tässä nyt jonkin aikaa sitten väännettyäni ulkoasun kanssa hetken jos toisenkin tajusin, että mun seuraajat-gadget puuttu mutta nyt sekin on paikallaan eli olis ihan huippua, jos kävisitte painamassa sitä seuraa nappulaa tuossa näytön oikeessa reunassa. Maltan kuulumisista sen verran, että mietittiin jo jonkun aikaa sitten tuliaisia muiden tyttöjen kanssa ja päädyttiin jakamaan tuliaiset niin, että niistä yhdessä muodostuu kiva kombo, Mukaan suunnitelmaan päätyi tietenkin perisuomalaiset Arabian muumimukit jokaiselle perheenjäsenelle, joitain Lumenen Angry birds kosmetiikkatuotteita, salmiakkia, lakuja ja ruisleipää ja ehkä vielä xylitol purkkaakin. Kaikenlaista suomalaista siis. Pakkaaminen on mulla noin puolessavälissä ja nyt se stressi alkaa jo pikkuhiljaa hiipiä päähän ja p...