Ensimmäinen viikko

Noniin. Viime kerrasta onkin jo useempi päivä vierähtänyt. Täällä aika tuntuu kuluvan tosi nopeesti, eka viikko on jo takana ja joitain pikkujuttuja lukuunottamatta Malta on ollut huippu ja kielimatka on ehdottomasti suositeltava kokemus ainakin näin 1/3 perusteella. Luultavasti teen tästä reissusta videon jossa kerron plussia ja miinuksia ja omia kokemuksiani kun palaan suomeen.
Päivät on täynnä tekemistä ja vapaa-aika kuluu host perheessä lähinnä lepäillen koska välillä jopa 40°C hipova lämpötila ja aurinko kyllä väsyttää nopeasti. Myös bussimatkoilla tulee välillä torkuttua. Meitä on täällä useampi ryhmä. Kaksviikkoisia, kolmeviikkoisia, resorttilaisia, perheessä asujia, porukkaa monista maista. Meidän ryhmä on tosi hyvä. Meitä on 15, 10 suomesta ja 5 muualta. Oon saanut jo nyt monia uusia kavereita ja viettänyt ikimuistoisia hetkiä. Lähteminen täältä ei varmaan tuu olemaan helppoa mutta nyt elän hetkessä ja pian lähdetäänkin johonkin kyläfestivaaleihin (mikäli bussikuski ei taas myöhästy).
Meillä on hyvä perhe ja ollaan alettu pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tulla juttuun. Jotkut kuitenkin on kertonu joutuneensa perheeseen jossa ei oikein mikään toimi niinkuin pitäisi. Siitäkin mahdollisesti lisää myöhemmin.
Tällä hetkellä mieleen ei tule lisää kirjoitettavaa mutta teen uutta postausta taas kun jaksan ja ehdin. Mun 
menoa voi seurata myös instagramissa (@laurapartane)

♥: Laura

Kommentit