Laura's suitcase

Moi taas pitkästä aikaa! Kuukaudet vaan vierii ja joka päivä ollaan taas vähän lähempänä lähtöä. Viime viikolla meillä oli lähtevien vapaaehtoisten ja Suomessa ICYE:n kautta tällä hetkellä olevien vapaaehtoisten yhteinen neljän päivän leiri ja voi kuinka tarpeeseen se tulikaan. (Ainiin! Täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki mitä tänne blogiin höpöttelen on siis vaan ja ainoastaan mun omia mietteitä ja kokemuksia ja Maailmanvaihto ei oo tässä mitenkää muuten mukana kun vaan järjestönä jonka kautta lähden. ) Anyways, niinkun jo sanoin toi leiri oli tosi hyödyllinen ja siitä taas ehdottomasti lisäplussaa järjestölle, että meille järjestetään valmennusta tätä varten ja informoidaan kaikesta merkittävästä. Saatiin nimittäin tietää myös paljon juttuja, joita ei olis ite ikinä tullu edes ajateltua. Kuitenkin ton leirin parasta antia mulle oli tavata muut vapaaehtoiset ja saada jakaa omia stressin paikkoja, kipukohtia ja muita fiiliksiä, joita toki kaverit voi aina kuunnella mutta ei kuite...

Heips! Mun mielestä oli hyvä idea avata vähän kaikkea sitä, mitä tällanen puoleks vuodeks ulkomaille lähteminen oikeesti vaatii, sillä siitä oisin ite tarvinnu enemmän tietoa ennen päätöstäni. Kaikki blogit ja Instagram-tilit näyttää vaan kuvia kohdemaasta ja kertoo hauskoja juttuja siitä, mitä on elää toisessa maassa. Kuitenkin jo nyt, ennen kuin tiedän edes mun sijoituspaikkaa tai työnkuvaa mä oon kohdannu melkoisen vuoren papereita (tai sähköpostin liitetiedostoja). Seuraavassa osassa ehkä käsittelen tarkemmin joko viisumiprosessia, valmennusleiriä tai yhteydenpitoa kohdemaahan, mutta nyt puhutaan paperisodasta. Ihan ensimmäisenä kohdemaapäätöksen saamista seuras osallistumis- ja maksusopimusten täyttö ja vakuutusehtojen allekirjottaminen. Nää on tietenkin olennainen osa prosessia, sillä mikäli jotain ongelmia ilmaantuis täytyy sekä mulla, että mut lähettävällä järjestöllä olla mustaa valkosella kaikesta siitä mitä on sovittu. Nää paperit oli nopea lukea ja täyttää ja sen jälkeen ...

Heipähei! Aika elvyttää tää vanha tuttu matkalaukku. Tänään, noin kolme vuotta blogin aloittamisesta ollaan samankaltaisissa tunnelmissa. Jouluna nimittäin odottaa jälleen Thaimaan hiekkarannat. Se ei kuitenkaan oo taaskaan pääsyy tänne kirjoittamiselle, sillä tällä kertaa ollaan isompien juttujen äärellä. Jo parin vuoden ajan mulla on ollut yks haave. Mä haluaisin pelastaa maailman. Koska mä en siihen kuitenkaan yksin pysty, mä ajattelin aloittaa jostain ja tehdä ainakin muutaman ihmisen maailmasta ihan vähän paremman. Aikani tutkittuani, Tammikuussa 2016 mä sanoin sen ääneen, "Jos en keksi muuta, niin mä lähden lukion jälkeen vapaaehtoseks Afrikkaan." Ja tässä sitä ollaan. Lauantaina kävin Helsingissä haastattelussa ja tänään ICYE:n maailmanvaihto Ry:n pääsihteeri Anni lähetti mulle sähköpostin, joka vahvisti kaiken. Mä lähden (mikäli mitään radikaalia ei tapahdu) ens elokuussa Ghanaan vapaaehtoistyöhön. Oon höpöttäny tästä mun ystäville jo kuukausien ajan, mutta nyt u...

Kauan odotetut kolme viikkoa Maltalla on nyt takana. Lähdin kolme viikkoa sitten yksin ulkomaille tuntematta kunnolla ketään. Tänä yönä kello yhden jälkeen laskeuduttaessa Helsinki-Vantaan lentokentälle mulla oli tuntemattomien ihmisten sijaan seurana paljon uusia kavereita ja mukana repullinen muistoja ja tarinoita Maltalta.  Hyvästeleminen ei ollut helppoo. Kolmessa ehti tottua siihen että olin aina ihmisten ympäröimänä ja niiden kanssa vietin 24 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa, 21 päivän ajan. Vieraasta talosta tuli mun koti, vieraasta Maltalaisnaisesta tuli mun toinen äiti ja elämästä Maltalla tuli arkipäivää. Sitten olikin jo aika jättää tää kaikki taakse ja palata takaisin oman perheen luo omaan kotiin. Kun sanottiin heipat host-äidille oli lähellä ettei tullu itku. Tää nainen otti meiät kotiinsa kolmeks viikoks, ruokki meidät, pesi meidän pyykit ja piti huolen että meillä oli kaikki hyvin. Vesi kiilteli silmänurkassa myös suomessa kun halattiin läpi kaikki suomalais...