Laura's suitcase

Terkut Belgiasta! Saavuttiin sunnuntaina illalla Brysselin lentokentälle ja ollaan nyt melkein viikon ajan seikkailtu Leuvenissa ja Brysselissä ja tutustuttu uuteen ympäristöön. Kaikki ei tosiaan mennyt ihan niin kuin piti ja nyt majoitun kaverini Vapun luona jonkin aikaa kunnes löydän uuden asunnon. Niin kuin ehkä edellisen postauksen lukeneet muistaa, mulla oli jo aiemmin hieman hankaluuksia asunnon löytämisen kanssa, mutta luulin kuitenkin tehneeni sopimuksen asunnosta luotettavan vuokranantajan kanssa. Sunnuntaina kun seistiin Helsinki-Vantaalla jonossa odottamassa pääsyä turvatarkastukseen, mun puhelimeen kilahti vihdoin useiden yhteydenottojen jälkeen vastaus vuokranantajalta. Se ei kuitenkaan ollut ihan sellainen kuin odotin. Hän ilmoitti, etten voisikaan muuttaa samana päivänä sovittuun asuntoon sillä samassa talossa oli ollut koronatapaus ja koko talo oli suljettu. Kukaan, jolle ollaan juteltu ei ole ollut tietoinen, että tällainen koko talon sulku olisi mikään yleinen käytänt...

Moi, tosi pitkästä aikaa! Yli kolme vuotta on vierähtänyt siitä kun päivittelin kuulumisia Ghanasta paluun jälkeen. Paljon on muuttunut, mutta se reissu kulkee edelleen mukana niin tarinoina, oivalluksina itsestä kuin kokemuksina vieraasta kulttuurista. Ja häpeilemättä muistan kyllä mainita siitä kaikille kohtaamilleni ihmisille jotakin kautta.  Mietin Ghanasta palattuani kannattaako tätä blogia enää pitää. En ajatellut et kovin todennäköisesti lähtisin pidemmälle reissulle hetkeen, enkä lähtenytkään. Tuli opiskelut, tuli pandemia ja ties mitä. Päätin kuitenkin jättää kokemukset näkyville, jos niistä vaikka olis jollekin joskus hyötyä. Vähän ehkä salaa myös koko ajan haaveilin, että vielä joskus tälle blogille olisi käyttöä. Nyt se salainen haave on toteutumassa, mä lähden parin viikon päästä Brysseliin vaihtoon.  Viimeiset kolme vuotta mä oon opiskellut Turun ammattikorkeakoulussa toimintaterapeutiksi ja tän vuoden lopulla mun on tarkoitus valmistua. Sitä ennen vietän kuitenk...

Heips! Tosiaan puoli vuotta vierähti ihan silmänräpäyksessä ja viimeisen kuukauden ajan fokus oli vähän muualla kuin asioiden päivittämisessä blogiin, joten pahoittelut tästä radiohiljaisuudesta. Olen siis palannut Suomeen ja ehtinyt ihmetellä kotimaan meininkiä jo reilun kahden viikon ajan. Nyt kun  mulla on taas toimiva  näppäimistö Ä ja Ö kirjaimineen ja Internet-yhteys niin ajattelin käydä läpi hieman mietteitä kotiinpaluusta niin ennen kuin jälkeen tuon lähes vuorokauden mittaisen matkapäivän. Kuukausi ennen kotiin lähtöä Kun viimeinen kuukausi Ghanassa starttasi, alkoi mulle hetkellisesti realisoitua se, ettei tuo mun oma kupla olekkaan ikuinen. Vielä hetkeä aiemmin olin rakennellut ihania haavekuvia Suomesta, koska elämä siellä oli kuin uni, josta ei oikein muista muuta kuin ne ihan parhaat huippukohdat. Kuitenkin 31 päivää ennen paluuta odotukseen alkoi sekoittua hieman stressiä kotona odottavista velvollisuuksista ja olo oli kuin olisin taas uudestaan hyppäämässä ...

Huomenna mun lähtölaskuri näyttää +150 päivää saapumisesta ja 31 päivää lähtöön. On ihan käsittämätöntä miten nopeesti aika täällä on kulunut. Blogi on ollut hiljaisempi kun olisin halunnut, mutta koska kevät suomessa odottaa on myös meidän täällä haettava töitä ja nettikahvilatuokiot onkin hujahtaneet siinä hommassa. Joululomalla oltiin matkustelemassa Ghanan rannikkoseuduilla. Ensin mentiin Cape Three Pointiin, joka on Ghanan eteläisin piste. Tehtiin yhden yön välipaussi Elminassa ja päätettiin et sinne palataan vielä. Joulun pyhät kuitenkin meni rannalla loikoillessa ja meressä pulikoidessa. Meitä oli Cape Three Pointilla useampi ICYE:n vapaaehtoinen ja vietettiin aikaa yhdessä nuotiolla istuskellen ja 25. päivä isolla juhladinnerillä. Koko joulun kohokohdaksi mulle itselle ainakin kuitenkin muodostui kun jouluaattona noin kahtakymmentä vaille keskiyön rannan tuntumassa kuoriutu kuus merikilpikonnan poikasta ja pääsin olemaan osana niiden mereen avustamista. Tapaninpäivänä oliki...

Lähdettiin toissaviikonloppuna muutaman muun vapaaehtoisen kanssa reissuun. Matkustettiin perjantaina iltapäivällä Koforiduaan itäiseen Ghanaan ja perillä etsittiin meidän hostelli, missä kaks muuta jo oottikin meitä. Käytiin illalla vielä syömässä ja odotettiin et viimeinen matkalainen saapuis ja sit hyvien yöunien jälkeen lähdettiin seuraavana aamuna läheiselle Botin alueelle. Syötiin aamupalaa trotrossa ja matka kesti noin puolisen tuntia kunnes saavuttiin porteille missä sisäänpääsymaksun jälkeen saatiin matkaan opas joka lähti näyttämään aluetta meille. Oli tosi hassua, kun Boti Fallsien alueella oli meidän lisäks muitakin valkoisia, eikä meitä ihan kovin paljoa täällä nää. Käveltiin kolmen tanskalaisen ja meidän porukalla oppaan perässä viidakkoon ja varmaan ainakin noin 45 minuuttia suuntaansa tarvottiin jyrkkiä rinteitä ylös ja alas jotta päästiin ns. Sateenvarjokivelle näkemään koko laakson maisemat.  En varmaan koskaan oo pelännyt niin paljon henkeni pu...

En oo varmaan vielä kertaakaan kunnolla kertonut mikä mun tehtävä täällä on. Syy on siinä, että mulla kesti aika kauan selvittää se edes itselleni. Ollaan tän koulun ensimmäiset vapaaehtoistyöntekijät ikinä ja siks meillä eikä kellään täällä ollut mitään hajua mikä meidän paikka vois olla. Alkuun meidän piti olla lukemisen ja kirjoittamisen opettajia, mutta niin iso vastuu niinkin tärkeän taidon oppimisesta ilman mitään pedagogista koulutusta tuntu liian suurelta ja juteltiin opettajien ja koulun johtajan kanssa että haluttais tehdä jotain muuta. Sit oltiin avustajia. Eli siis ei mitään. Istuttiin tunneilla ja katottiin kun opettaja teki töitä. Lopulta kuitenkin selvis et kolmosluokalla ei oo opettajaa matematiikassa ja Inka otti sen omaks tehtäväkseen. Mä puolestani pidän ekaluokkalaisille kaks tuntia viikossa matikkaa, jolloin heidän oma opettaja saa tehdä tarkistuksia ja tuntisuunnittelua. Löysin myös paikkani luovien taiteiden opetuksesta. Opettajilla on tääl myös paljon muuta...